|

Yhteishaku on ohitse ja nyt odotellaan vastauksia. Vastauksia pääsikö opiskelemaan, pääsikö pääsykokeisiin. Yhteishakuun liittyy isoja valintoja. Miten 16 tai 18 vuotiaana voi tietää, mitä todella tahtoo tehdä, sitten isona? Ainakin itselläni 9-luokan keväällä oli vasta aavistus siitä, mikä tuleva ammatti voisi olla. Seuraava syksykin tuntui olevan valovuosien päällä -olihan edessä ensin ihana kesä.
Koulunsa päättävän elämäntilanne on jännittävä: saa unelmoida ihan mistä tahansa ja monet mahdollisuudet ovat avoinna. Toisaalta on stressaavaa pohtia, pääseekö opiskelemaan, jaksaako opiskella, mitä opiskelisi. Osalle on selvää, mikä tuleva opinahjo on.
Idols, huippumalli haussa, x-factor, BB, talent... Mediaa seuratessa saa vaikutelma, että 2010 luvun nuoren unelma-ammatti on julkkis. Olisikin helppoa jos unelma-ammattiin voisi valmistua -simbsalabim- yhdessä yössä ja vielä suuren suosion saattelemana. Tosiasia kuitenkin on, että valmistuminen ammattiin vaatii kovasti työtä.
Meillä on lupa haaveilla ja unelmoida. Haaveista ja unelmista kasvaa tavoitteita. Taivaallinen isämme on luvannut olla kanssamme, kuulla rukouksemme, kuulla haaveemme ja unelmamme sekä epäröintimme. Isä meidän -rukouksessa rukoilemme "tapahtukoon Sinun tahtosi". Tässä on opiskeltavaa jokaiselle päivälle.
Ps. Lue Psalmi 139:1-14.
Reetta
Lisätty 16.04.2010 klo 21:39 Takaisin edelliselle sivulle
 |